***
Tohtori Kaukomieli palasi takaisin uusien ohjeidensa kera ja säikähti pahemman kerran, nähdessään tutkimuskohteensa oven auki ja kolme hahmoa, jotka makasivat liikkumattomina alallaan.
Hän syöksyi lasivankilalle juoksujalkaa ja rauhoittui hieman, kun näki, ettei hänen tutkimuskohteensa ollut karannut. Mutta helpotus muuttui uudelleen peloksi, kun hän näki verivanan Kersantin pään kohdalla ja verilammikon Anteron vartalon alla.
”Mitä ihmettä”, Tohtori huudahti tutkittuaan Anteron ja huomattuaan, että tämä oli aivan kunnossa. Rinnassa oli vaalea arpi siinä, mihin luoti oli osunut.
Tohtori ei ehtinyt liikahtaakaan paikaltaan, kun Antero alkoi liikahdella ja avasi silmänsä. Nuorukainen äännähti pelästyneestä, kohottautui istumaan ja tutki itseään. Pelko vaihtui hämmennykseksi ja ihmetykseksi, kun hän huomasi, että luodinreikä oli poissa ja tilalla vain vaalea arpi.
Sitten hän katsoi Armasta, joka makasi yhä tajuttomana lattialla.
”Hän pelasti minun henkeni”, Antero sanoi ja kertoi mitä oli tapahtunut.
”Hänellä on siis myös parantamisen lahja”, Tohtori sanoi ja tutki samalla Armaksen, joka alkoi osoittamaan virkoamisen merkkejä, ”ihan rauhassa, sinä taisit verottaa voimiasi melkolailla”, hän jatkoi.
”Mph”, Armas mumisi ja kohottautui varovaisesti istumaan, olo oli yhä hieman hutera, mutta voimat olivat silti palaamassa takaisin.
Antero tuli lähemmäksi Armasta ja hymyili, ”sinä pelastit henkeni.”
”Niin taisin tehdä”, Armas sanoi ja hymyntapainen karehti hänen kasvoillaan.
”Älä vähättele itseäsi”, Antero komensi, ”tuollaista ei ihan joka hemmo osaa”, hän lisäsi.
Armas vain kohautti olkapäitään ja kääntyi sitten katsomaan Kersanttia joka yhä retkotti tajuttomana lasiseinää vasten, ”mitä tuolle tehdään?” hän kysyi ja mietti, mitä siitä seuraisi hänelle.
”Katsotaan sitä sitten myöhemmin, kerro nyt mitä oikein tapahtui”, Tohtori pyysi samalla, kun tutki Kersantin voinnin ja totesi tämän jäävän henkiin, mutta että pää saattaisi herätessä olla hyvin kipeä.
Armas kertoi kaiken alkaen siitä, miten Kersantti oli tullut tapansa mukaan taas kiusaamaan ja miten kaikki oli siitä edennyt tilanteeseen, jota Armas oli kaikin keinoin yrittänyt välttää.
”Hän tuntui olevan aivan sekaisin, eikä se ainakaan auttanut asiaa, että hajotin hänen aseensa”, Armas kertoi ja näytti hivenen syylliseltä, ”minun oli pakko, sillä muutoin hän olisi voinut satuttaa lisää ihmisiä siinä mielentilassa”, hän selitti.
”Aivan”, Tohtori sanoi ja mietti, miten kertoa asian esimiehelle, joka tuskin ilahtuisi siitä, että tutkimuskohde oli käyttänyt voimiaan ominpäin. Hän pelkäsi, että Armas luokiteltaisiin hyvin vaaralliseksi ja suljettaisiin jonnekin pieneen ahtaaseen koppiin, jonne päivä ei paistaisi tai vieläkin pahempaa, tapettaisiin ja sitten leikeltäisiin.
”Älkää siitä huoliko. Jos niin käy, niin sitten käy”, Armas sanoi ja katsoi Tohtoria, jonka kasvoille levisi hämmennys.
”Luitko sinä minun ajatukseni?” Tohtori kysyi ja oli hieman närkästynyt siitä.
”Anteeksi”, Armas sanoi ja punastui, ”ei ollut tarkoitus, mutta tuo teidän äskeinen ajatus oli niin voimakas, että kuulin sen tahtomattanikin ja kyllä, minulla on tämäkin taito”, hän lisäsi nolona.
”Mutta miten me menettelemme Kersantin suhteen. Ei häntä tuohonkaan voi jättää ja lisäksi pitäisi järjestää asia niin, ettei hän pääse tekemään tällaista enää uudelleen”, Antero muistutti.
”Olet oikeassa”, Tohtori sanoi, ”Antero, saat auttaa minua viemään Kersantin sairastuvalle ja sinun Armas on valitettavasti jäätävä tänne. Tulen myöhemmin vielä käymään, sillä tämä asia ei todellakaan ole vielä ohi”, hän jatkoi.
”Ymmärrän”, Armas sanoi, ”tulin vahingossa lukeneeksi myös Kersantin ajatuksia ja hän ajatteli jotain kameroista ja videokuvien pois pyyhimisestä”, hän lisäsi.
”Tosiaan, meidän on pyyhittävä nauhat ja Antero saat käydä siivoamassa sotkun, kunhan saamme ensin Kersantin siirrettyä pois. Sitten minun on ilmoitettava hänen käytöksestään esimiehelleni ja pyydettävä siirtoa toiseen paikkaan tai psykiatriseen sairaalaan, sillä ei tämmöinen ole kovin tervettä” Tohtori innostui ja mietti, että ehkä sittenkin tämän saisi hoidettua ilman ruumiita ja ikäviä selvityksiä.
”Asia selvä, Luna, eh ei kun Tohtori”, Antero sanoi ja virnisti epävarmasti.
”Hyvä, saat hoitaa myös kamerat, kunhan muut asiat on hoidettu ensin”, Tohtori naurahti.
Heidän keskustellessaan, Kersantti alkoi virkoamaan saamastaan iskusta ja hänen kätensä hapuili housun lahjetta. Sotilaana hän tietenkin halusi olla varautunut kaikkeen, joten täysin aseetta hän ei ollut koskaan, jollei nyt joku tosiaankin tekisi ruumiintarkastusta ja löytäisi kaikkea sitä, minkä hän oli vaatteisiinsa kätkenyt, kuten nyt tuota asetta, jonka hän kaukonäköisesti oli kiinnittänyt nilkkaansa, lahkeen alle näkymättömiin.
Hitaasti ja varovaisesti hän kurotti kättään nilkkaansa kohti, vahtien samalla, että nuo kolme eivät huomaisi hänen olevan hereillä. Lopulta hän sai aseen sormiinsa, kiskaisi sen kotelostaan, tähtäsi ja laukaisi.
Täsmälleen samalla hetkellä Armas toimi ja työnsi yhdellä kevyellä voimasysäyksellä Tohtorin, sekä Anteron pois tulilinjalta, mutta ei itse ehtinyt pois, sillä aikaa ei ollut riittävästi. Pamaus kuulosti voimakkaalta, paljon voimakkaammalta, kuin olisi voinut uskoa lähtevän niin pienestä pistoolista.
Armas tunsi jonkin iskeytyvän kylkeensä, nytkähti rajusti ja lysähti ähkäisten lattialle. Kaikki tuntui muuttuvan äänien ja värien sekamelskaksi.
”Armas”, hän kuuli jonkun kutsuvan itseään, mutta se tuntui tulevan jostain hyvin kaukaa.
Hän äännähti epämääräisesti vastaukseksi, minkä jälkeen kaikki peittyi syvään pimeyteen.
Samalla hetkellä kun luoti osui Armakseen, myös Kersantti nytkähti rajusti. Ase putosi hänen kädestään ja hän jäi paikalleen lasia vasten nojaamaan, silmät tyhjinä eteensä tuijottaen.
Antero katsoi miestä, tajuamatta mitä oli tapahtunut, kunnes terävä käskevä ääni säi hänet hätkähtämään ja irrottamaan katseensa pois Kersantista.
”Mitä”, Antero änkytti ja katsoi miestä, joka näytti ilmaantuneen tyhjästä.
”Oletteko kunnossa?” Mies kysyi, tarkistaen samalla nopeasti Kersantin ja totesi kuolleeksi.
”O.. olen” Antero sai sanottua ja ihmetteli, miten mies oli osannut tulla paikalle.
”Hyvä”, mies sanoi, tyytyen vastaukseen ja kääntyi tohtorin puoleen, ”Tohtori Kaukomieli, oletteko kunnossa?”
”Olen”, Luna vastasi kääntämättä katsettaan mieheen, vaikka ääni kuulostikin kovin tutulta.
”Hyvä”, mies toisti ja nähtyään, että tilanne oli nyt kutakuinkin hallinnassa ja ettei mitään yllätyksiä ollut enää tulossa, hän laittoi oman aseensa takaisin koteloonsa, ”olen hyvin pahoillani, että jouduin sotkeutumaan tähän, mutta Kersantti olisi muuten tappanut teidät kaikki”, hän sanoi.
”Ei se mitään, mutta auttaisitteko vielä potiilaani siirtämisessä, jotta voisin paremmin hoitaa hänen saamaansa vammaa”, Tohtori pyysi ja kääntyi Anteron puoleen, ”Antero, oletko kiltti ja haet paarit.”
Antero nyökkäsi ja katosi hetkeksi, palatakseen muutamaa minuuttia myöhemmin kolisevia paareja edellään työntäen.
”No niin, yksi, kaksi ja kolme”, Tohtori laski ääneen ja viimeisen numeron kohdalla hän ja tuo vartijaksi paljastunut mies nostivat Armaksen paareille ja kiiruhtivat ulos ovesta ja suoraan laitoksen operointitiloihin.
Tämän jälkeen Luna käski vartijaa hoitamaan Kersantin ruumiin pois lasivankilasta ja Anteron avustamaan leikkauksessa.
Aivan täyttä sairaalan varustusta hänellä ei ollut, mutta riittävästi kyllä, jotta hän pystyi hoitamaan ampumahaavaa. Hänen oli oltava hyvin varovainen, saadakseen luodin pois vahingoittamatta ympäröiviä kudoksia ja verisuonia yhtään enempää, kuin mitä ne jo olivat vahingoittuneet. Lisäksi hänen oli saatava keuhkoon joutunut ylimääräinen neste pois, ettei Armas hukkuisi omaan vereensä.
Aika kului Tohtorin työskennellessä. Antero avusti sen minkä pystyi, seuraten samalla tarkasti monitoreita, jotka kertoivat potilaan elintoiminnoista ja ainakin toistaiseksi ne pysyivät vakaina.
Lopulta Luna oli saanut luodin poistettua ja tarkastuksen jälkeen ommeltua haavan kiinni. Nyt hän sitoi sen, jotta se ei pääsisi tulehtumaan.
”No niin, nyt hänet voi siirtää omaan huoneeseensa lepäämään. Pidä kuitenkin silmällä hänen elintoimintojaan, sillä vaara ei vielä ole ohi”, Luna sanoi ja katseli Armasta, joka sillä hetkellä näytti vain nukkuvan levollisesti.
”Kyllä Tohtori”, Antero sanoi ja teki työtä käskettynä. Hän ei voinut olla ajattelematta, että tuo mies ei voinut olla vaarallinen, sillä tämä oli jo toistamiseen pelastanut heidän henkensä, ”kyllä sinä vielä kuntoon tulet ja sitten me järjestämme sinut vapaaksi. Olet sen ansainnut, ainakin minun mielestäni”, hän sanoi hiljaa ja tarkasti vielä kerran, että kaikki oli hyvin, ennen kuin lähti siivoamaan vankilan oleskelutilaa, jonne oli jäänyt melkoinen sotku tuon eriskummallisen episodin jäljiltä.
Siivoamiseen tottuneella Anterolla ei loppujen lopuksi mennyt pitkääkään aikaa työn tekemiseen ja lopulta oleskelutila näytti siltä, kuin siellä ei olisi mitään koskaan tapahtunutkaan. Jopa ympäröivä panssarilasi oli siisti, eikä siihen ollut tullut säröäkään, vaikka Kersantti olikin osunut sitä vasten melkoisella voimalla.
Vartija oli vienyt Kersantin ruumiin toisaalle ja hoitanut niin, että mitään kiusallisia kysymyksiä ei kukaan tulisi koskaan esittämään, vaan kaikki luulisivat miehen kuolleen jonkinlaisessa onnettomuudessa tai päättäneen itse päivänsä.
Tämän jälkeen hän palasi takaisin ja jatkoi omaa työtään, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän, kuten muutkin asianosaiset, halusivat vaieta asian kuoliaaksi, sillä he eivät olleet alun alkaenkaan halunneet, että asiat olisvat pääseet siihen pisteeseen, kuten nyt oli käynyt.
Silti Luna tiesi, että hänen olisi tehtävä jonkinlainen selvitys asiasta esimiehelleen, sillä tämä alkaisi ihmetellä, mihin Kersantti oli noin vain kadonnut. Luna päätti silti, ettei hiiskuisi sanallakaan Armaksen muista kyvyistä, joita tämä oli osoittanut tuona päivänä.
Hän ei halunnut, että tämä joutuisi loppuiäkseen suljetuksi jonnekin, mistä kukaan ei häntä löytäisi. Ei Armas ansainnut sellaista, varsinkin kun oli osoittanut ettei ollut sinänsä vaarallinen, eikä käyttäisi kykyjään koskaan muuten kuin puolustaakseen itseään tai muita itselleen tärkeitä ihmisiä tai viattomia sivullisia.
Mutta hän tiesi, että ei voisi kovinkaan helposti vakuuttaa esimiestään asiasta, joten kaikki tiedot tapahtuneesta oli vain hävitettävä ja hänen oli keksittävä hyvä syy, jonka varjolla Armas voitaisiin päästää vapaaksi. Tämä oli ansainnut vapautensa, vaikka eräät olivatkin asiasta eri mieltä.
Niin hän sitten haki kaikessa hiljaisuudessa kaikki sinä päivänä tallentuneet valvontakameran videot ja poisti ne, tietämättä että joku oli osan niistä jo lähettänyt eteenpäin.
Tämän jälkeen hän kirjoitti raportin, tarkasti sen pariin kertaan ja lähetti sen sitten esimiehelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti